Miten voikin pieni kävelylenkki tehdä ihmeitä? Pahoitin jälleen mieleni ajattelemattomasta kommentista äitiydestä (ja sen ihanuudesta ja tärkeydesta ja tarkoituksen mukaisuudesta ja, ja, ja...). Teki mieli vetää peitto korville ja syödä kaapista kaikki, missä on vähäänkään sokeria... Onneksi vastustin kiusausta ja lähdin kävelylle. Kun sai nauttia auringosta kasvoilla ja raittiista ilmasta, niin väkisinkin mieli piristyi. Kotiin tulin iloisena ja rentoutuneena. Jopa siinä määrin, että ymmärsin, että tämän aivopierun päästänyt henkilö ei varmasti tarkoittanut mieltäni pahoittaa. Kunhan vaan oli ylitsepursuavan onnellinen äitiydestään (ja se suotakoon hänelle! Jonain päivänä toivottavasti saan itsekin kokea tuon mahtavuuden).

Eihän tässä pitäisi jokaista lausetta ja sanaa ottaa henkilökohtaisesti mutta niin vaan välillä tuppaa käymään. Omat ajatukset pyörivät niin paljon tämän kaiken ympärillä, että automaattisesti olettaa sen olevan muillakin ensimmäisenä mielessä. Sitä unohtaa, että loppujen lopuksi me olemme tässä tilanteessa yksin, minä ja mieheni, meidän elämässä. 

Onneksi kierto on jo hyvässä vauhdissa. Femar-kuurin 3. päivä ja toivottavasti ensi viikolla pääsemme metsästämään taas ovulaatiota! Tästä se taas lähtee! Vastoin kaikkia lääkärin suosituksia...

Tänään on siis vietetty lapsettomien lauantaita. Itse henkilökohtaisesti en kaipaisi yhtään lisämuistutusta asiasta, joka on muutenkin läsnä 365 päivänä vuodessa. Ajatus lienee kaunis mutta oloani se ei helpota. Ahdistavammaksi asian tekee se, että huomenna niin monessa kodissa ja perheessä vietetään äitienpäivää, ja itse jään tuosta kaikesta paitsi, jälleen kerran. 

Facebook kannattaa siis suosiolla jättää huomenna tsekkaamatta, jos ei jaksa lukea loputtomia onnitteluja "kaikille maailman äideille". Vastalauseena kaikille lapsellisten lapsi- ja perheilmoituksille, toivon, että minulta olisi löytynyt rohkeutta tuoda statuksessani esille lapsettominen lauantai. -vaan ei löytynyt. Aihe on niin henkilökohtainen ja arka, etten halua puolituttujen saavan vihiä epäkelpoisesta elimistöstäni ja sen aiheuttamasta epätoivosta. Sitä varten minulla on tämä blogi, onneksi.

Syvällä sydämessäni toivon hartaasti, että jo ensi vuonna meilläkin juhlittaisiin äitienpäivää. Tämän myötä uskon, että haavat olisivat parantuneet sen verran, että uskaltautuisin facebookissa mainitsemaan lapsettomien lauantaista. Muistuttamaan, että elämä ei koskaan ole itsestäänselvyys.

Tänään, ja huomennakin, kaikki lapsettomat ja lapsettomuudesta kärsivät ovat ajatuksissani.

Vielä jonain päivänä mekin olemme äitejä.

Se on vain ajan kysymys.

Tulihan ne sieltä! Vihdoinkin! Meinasi jo usko loppua kokonaan. Edellinen kierto kesti siis huimat 51 päivää! Tosin tämähän on ihan normaalia. Aikanaan kun raskaus ei vielä ollut tehtävälistalla, niin tämä oli ihan normaalia, kierto noin 3-4 kuukauden välein. -Ja se sopi minulle.

Raskauden olemisesta tehtävälistalla, kuvaa todellakin sitä itseään. Aikanaanhan halusin "puitteet" kuntoon ennen kuin aletaan perhettä perustamaan. Halusin uuden ammatin ja työpaikan, halusin naimisiin ja kestävän parisuhteen, halusin auton, kodin sekä koiran, sitten  vasta saisi lapsi tulla. Nyt on sitten puitteet kunnossa. Kaikki muu on paitsi se koira. Ja lapsi. Kunpa sitä olisikin ollut viisaampi.

Nopean laskutoimituksen perusteella tuleva ovulaatio osuisi päivään, jona olen vielä työmatkalla. Taitaa sittenkin tulla välikierto, ihan niin kuin lääkäri suositteli. Taitaa luonto hoitaa hommansa ja hyvä niin. Eipähän tarvitse jossitella. Joka tapauksessa aion Femarit aloittaa jo tässä kierrossa (kp 3-7), katsotaan sitten miten se ovulaatio tekeytyy ja pääsemmekö sitä hyödyntämään. Ei se mitään ota, jos ei annakaan.


Ärhäkkä kevätflunssa kaatoi minut petiin. Sairastan ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen. Miten sitä voikin välttyä kaikenmaailman sikainfluenssilta ja kausipöpöiltä ja sitten sairastua kevään kynnyksellä varmaankin johonkin hyvinkin tavalliseen pikku virukseen? Loppuviikko kotona, vuoteessa, ja toivottavasti olo tästä paranee.

Tänään siis jo kiertopäivä 49! Ihan älytöntä, sanon minä. Aikaisempien tero-kuurien mukaan menkkojen olisi pitänyt alkaa eilen, eli 4. päivänä terojen loppumisesta, vaan ei ole alkanut ei. Jotain nippailuja alavatsalla on mutta ei menkkamaista normaalikipua. Lieneekö tämä sitten tarkoittaa, ettei menkkoja tulekaan? Onkohan tämä yleistäkin? Noh, viikon odotan ja sitten soittelen polille. On se kyllä kumma, että jos ei nyt luomusti alkaisikaan, niin edes sitten lääkityksellä. Miten voikin (useimmille) niin luonnollinen asia olla kohdallani näin pielessä? Niin turhauttavaa!

Turhautumista lisää tieto siitä, että JOS edellinen raskaus olisi edennyt normaalisti, niin nyt oltaisiin jo yli puolenvälin ja rakenneultra olisi huomenna... Katkeransuloisesti olen lukenut muiden aikanaan samaan aikaan plussanneiden iloisia uutisia raskauden etenemisestä. Olen toki iloinen heidän puolestaan, mutta samaan aikaan en voi olla ajattelematta, että miksi minä en saanut jatkaa tuota matkaa heidän kanssaan? Miksi?

Mistähän se ensimmäinen tunne kumpuaa, kun kuulee, että (taas!) joku tuttavapariskunnista odottaa esikoistaan? Se kateuden tunne, joka aiheuttaa piston sydämessä ja synkän mielen, on jotenkin vaan niin kovin raskasta. Sen sijaan, että olisin iloinen ja onnellinen heidän puolestaan, osaan vain ajatella, että eikä? Oikeesti? Miksi? Miksi he mutta ei me?
Onneksi saan kuulla näistä uutisista aina vähän etukäteen, jolloin osaan varautua pariskunnan tapaamiseen ja hymyn piirtymiseen kasvoille onnitellessani heitä. 

Jostain syystä mieli on taas matala ja usko onnistumiseen nollissa. Lienee jotakin hormonaalista elimistössä meneillään, kun mielialat vaihtelevat näin laidasta laitaan...

Tänään on kp 43, teropäivä 8 ja menkkoja odotellaan alkavaksi sunnuntaina. Ehkä se mieli tästä taas kohenee, kunhan päästään tässä projektissa eteenpäin...

Me mieheni kanssa otimme varaslähdön ja juhlimme vappua jo lauantaina ystävien kanssa, joten tänään olemme olleet vain kotona ja nauttineet hyvästä ruoasta ja toistemme seurasta. Huomenna kyläilemään siskon luokse. Aurinkoista vappua!

Puhuin eilen iltapäivällä vielä klinikan hoitajan kanssa ja hän oli varmistannut lääkäriltä, että kaksi kiertoa on suositeltavaa odottaa keskenmenon jälkeen ennen uutta yritystä. Yritin siihen väliin selittää, että tämähän on periaattessa jo toinen kierto (7 viikkoa km:stä), ainoa vaan, ettei minkäänlaista vuotoa ole ollut. Se vuoto kuulemma on tässä tärkeintä, ei niinkään aika.

Harmittaa, koska jos olisin tiennyt, että nyt kun vihdoinkin olisin valmis uuteen yritykseen, niin sitten pitääkin odottaa, olisin syönyt ne tero-kuurit näinä kahtena menneenä kuukautena. Tämä tietenkin olisi selvinnyt jos olisin uskaltautunut soittamaan klinikalle aikaisemmin... Huokaus.

Toki tiedän, ettei tässä kenellekään kiusaa haluta tehdä, vaan että välikiertojen tarkoituksena olisi antaa kohdulle aikaa palautua rankasta kokemuksesta. Halutaan varmistaa, että kohdun limakalvo on tarpeeksi hyvässä kunnossa tukemaan mahdollista uutta raskautta.

Hoitajalle jo ilmoitin, että kahta kiertoa en suostu odottamaan, yhtä voin harkita. Nyt en vaan osaa päättää kummin olisi parempi? Odottaa se yksi kierto vai ei odottaa ollenkaan?

Ystäväni kanssa eilen järkeiltiin, että yhdet kuukautisethan tässä on tulossa tämän tero-kuurin päätteeksi (josta sitten lähtisin syömään Femarit), mutta lasketaanko sitä yhdeksi kierroksi? Eikö kierto lasketa kuukautisten ensimmäisentä päivästä seuraavien kuukautisten alkuun? Eli tuossa välissä ei olisi kiertoa mutta ainakin kohtu pääsisi tyhjenemään ja muodostamaan uuden limakalvon ovulaatiota odotellessa.

Eihän se mitään ota jos ei annakaan. Pahinta mitä tässä voi tapahtua on, että alkio ei kiinnittyisikään hedelmöityksessä (jos limakalvo ei ole tarpeeksi hyvässä kunnossa) ja tulee kuukautisten mukana pois. Sama lopputulos kuin välikierrossa, ei raskautta. Mutta välikierrosta poiketen olisi edes mahdollisuus raskautua. Täytyy vaan psyykata itsensä, että lopputulos voi olla mitä vaan...

Kävin nettipalstoilla lukemassa raskautumisesta heti keskenmenon jälkeen, ilman välikiertoja, ja monessa tapauksessa lopputuloksena on ollut onnistunut raskaus. Tokihan kolikolla on aina kääntöpuoli ja jollekihan ne ikävät uutiset tapahtuu... Ehkä ilmassa on vähän ajatusta, että ei kai se salama iske kahta kertaa samaan paikkaan...?

Ärsyttävää!!!! Aarrrrgh!

Juuri soittivat klinikalta, että katsottuaan minun papereita tarkemmin, niin lääkäri on määrännyt kaksi kiertoa väliin ennen kuin voin aloittaa femarit. Voi paska! Kerkesin jo niin innostua ja tässä sitä taas ollaan. Joskus kesän lopulla päästään yrittämään. Vituttaa. 

Vaihtelun vuoksi ajattelin vaihtaa blogini ulkoasua. Kuva on mielestäni yksinkertaisesti vaan niin hellyyttävä. Olkoon se tuomassa meille onnea ja menestystä yrityksessä saada kuva omasta pienokaisesta käsikädessä isin kanssa... 

Poliklinikalta soittivat takaisin ja lupa uuteen yritykseen on saatu!

Nyt siis Teroluteja kymmenen päivän ajan (2. päivä tänään), jonka jälkeen pitäisi alkaa kuukautiset. Kierron 3-7 päivinä tuttuun tapaan Femarit ja siitä ovulaatio. Toivotaan, että vaste on yhtä hyvä kuin aikaisemmin, ja onni potkaisisi taas pian - tai mieluummin heti!

Helpottavaa oli kuulla, että ei tarvita seurantaultria tai muitakaan lääkärikäyntejä tässä välissä, vaan kotona testaillaan ovulaatiota, sopivana hetkenä lähetetään uimarit matkaan,  sitten piinaillaan ja sen jälkeen testaillaan. Tällä reseptillä mennään kesä.

Klinikkaan olen yhteydessä jos: A) haluamme inseminaatioon tai B) tulen raskaaksi. - mieluummin tietysti jälkimmäisestä syystä...

Katselin kalenteria ja laskeskelin jo päiviä tulevaan ovulaatioon (tiedetään!). Samalla huomasin kaavan, jota en ole aiemmin huomannutkaan. Terojen jälkeen menkat ovat alkaneet aina neljäntenä päivänä terojen loppumisesta. Nythän ovulaatio on helppo laskea tarkalleen, jos siis historia toistaa itseään. Näillä näkymin täällä ovuloidaan sunnuntaina 20.5. tai siinä nurkilla! :)
- kunhan ei vaan myöhäisemmäksi menisi, kun siitä alkavan viikon alusta olen työmatkalla kolme päivää... Noh, nämä arvaukset tarkentuvat lähempänä ajankohtaa.

Kalenterin mukaan tämä olisi (vasta) kuudes kierto sen jälkeen kun viime kesänä hoidot aloitettiin. Aikaisemmista viidestä kierrosta kaksi taisi olla ovuloimattomia kiertoja, ja yhdestähän raskauduin. Eli ei tässä niin huonosti asiat ole ollenkaan, sen vaan aina välillä unohtaa kun ei näe nenäänsä pidemmälle. Nyt toivotaan että kuudes kierto toisi meille hyviä uutisia!

Aamun testi oli puhdas nega, eikä jättänyt minkäänlaista tulkinnan varaa. Olo ei ollut niin pettynyt kuin olisin kuvitellut, enemmänkin ehkä vain helpottunut. Nyt piinapäivät ovat tällä erää ohi ja voin hyvillä mielin kokoontua ihanien ystävien kanssa tulevana viikonloppuna ja maistella lasillisen, jos toisenkin, viiniä.

Nyt odotellaan soittoa klinikalta, että päästään sopimaan jatkosta.

Uusi viikko, uusi alku.